Tuntikuvaukset

Perheliikunta

Perheliikunta on koko perheen yhteinen liikuntamuoto, joka kehittää perusliikuntataitoja temppujen, leikkien ja laulujen avulla. Tunneilla harjoitellaan kehonhallintaa, oman kehon tuntemusta, motoriikkaa ja tasapainoa leikkisin harjoittein. Tunti sopii 1-4-vuotiaille perheineen.

Joukkuevoimistelu

Joukkuevoimistelu on kaunis ja monipuolinen taitolaji, joka kehittää liikkuvuutta, voimaa, hyvää koordinaatiota, rytmitajua sekä ilmaisua ja eläytymistä. Laji koostuu vartalonliikkeistä, käsi- ja jalkaliikkeistä, hypyistä, tasapainoista ja akrobatiasta. Musiikki ja voimistelun liikesarjat muodostavat yhtenäisen taiteellisen ja urheilullisen kokonaisuuden.

Seuramme valmennusarvot kulkevat voimistelijan polulla mukana voimistelun alkutaipaleelta saakka ja joukkuevoimisteluun siirtyminen seuran muilta harrastetunneilta onnistuu joustavasti eri ikäluokissa. Joukkuevoimistelua on tarjolla ikäluokille 3-4 v, 5-6 v, 7-8 v, 9-10 v. ja 11-15 v.

Alle 10-vuotiaiden joukkuevoimistelussa voidaan valita oman ikäluokan viikkoharjoituksen lisäksi oheisharjoituksia, kuten Stara-treenit esiintymään haluaville, rytminen voimistelu, baletti tai joitakin muita seuran suosituista lasten tunneista.

Staratreeni

Tunti on tarkoitettu voimistelun maailmasta innostuneille ja esiintymään haluaville tytöille, jotka osallistuvat kerran viikossa myös oman ikäluokkansa joukkuevoimistelu harjoituksiin. Staratreenin lisäksi on mahdollista valita myös muita oheisharjoituksia. Normaalin kausimaksun lisäksi Staratreeneistä tulee lisäkustannuksia koreografiasta, osallistumismaksuista Stara-tapahtumiin ja mahdollisista lisäharjoituksista (n. 40e/kausi). Esiintymisiin hankitaan myös yhteiset esiintymisasut, joista voi tulla lisäkustannuksia.

”Stara-tapahtumat ovat voimistelutapahtumia noin 7–12-vuotiaille voimistelijanaluille. Tapahtuma on harrastevoimistelijoiden tilaisuus esiintyä ja näyttää kauden aikana opittuja taitoja yleisölle. Kilpavoimisteluun tähtäävät voimistelijat ja ryhmät taas voivat Stara-tapahtumissa harjoitella kilpailutilanteessa esiintymistä ennen varsinaisiin lajin kilpailusarjoihin siirtymistä. Stara-tapahtumissa voi esittää voimisteluohjelman, liikesarjan tai tanssiesityksen joko yksin tai yhdessä. Voimistelun Stara-tapahtumissa esiintyjät saavat suorituksestaan palautteen sekä mitalin tai muun palkinnon.” (Suomen Voimisteluliitto.)

Gymmix-mini

Tutustustaan eri voimistelulajeihin – telinevoimistelu, akrobatia, joukkuevoimistelu ja rytminen voimistelu – sekä harjoitellaan nopeutta, notkeutta ja kehonhallintaa hauskalla ja innostavalla tavalla. Voimistelukipinän syttyessä voi tunneilta helposti suunnata joukkuevoimistelun, rymisen voimistelun, tai telineakron pariin. Gym-mix minit voivat kasvaessaan jatkaa myös isompien Gym-mix -tunneille. Tunnit sopivat pojille ja tytöille.

Temppis

Tunneilla touhutaan ja temppuillaan iloisessa ja energisessä ilmapiirissä osaavien ohjaajien johdolla. Kehittävien leikkien ja temppuratojen keinoin harjoitellaan perusliikuntataitoja ja ketteryyttä. Temppiksiä on ikäluokille 3-4 v, 4-6 v ja 5-7 v. Tunnit sopivat työille ja pojille.

Satubaletti

Satubaletissa tutustutaan baletin alkeisiin leikinomaisin harjoittein ja luovin mielikuvin. Tunnit sisältävät kauniin musiikin säestämänä jalkatekniikkaa, vartalonkannatusta, lyhyitä balettisarjoja ja tanssin iloa. Satubaletti on suunnattu pienille tytöille ja pojille.

Satutanssi

Tunnilla opetellaan liikunnan ja tanssin perustaitoja musiikin tahdissa. Luovan leikin ja tanssillisen liikekielen varjolla opitaan, kehonhallintaa, hyppyjä, piruetteja, tasapainoja ja oman kehon tuntemusta. Tunneilla tanssitaan eri tyylisten musiikkien tahtiin teemoja ja rytmejä vaihdellen. Käytössä on huiveja, höyheniä ja muita jänniä välineitä tanssillisen liikkumisen muotojen tukemiseksi. Lapsi oppii satutanssin lomassa toimimaan ryhmässä ja nauttimaan liikkumisesta.

Sirkus-akro

Tunneilla sirkustellaan ja opetellaan pari- ja perusakrobatiaa sekä pyramideja. Lisäksi tunneilla temppuillaan eri välineillä. Jatkotunti on tarkoitettu lapsille, joilla on aikaisempaa sirkus-, voimistelu- tai akrobatiakokemusta. Ohjaajat ehdottavat tarvittaessa ryhmästä toiseen siirtymistä ensimmäisten tuntien jälkeen.

Boys’ street

Street-tanssitunti pojille. Tanssitaitojen lisäksi tunnilla opitaan ilmaisua ja nautitaan musiikista. Tanssi tukee muita urheiluharrastuksia kehittämällä lihaskuntoa ja ketteryyttä.

Rytminen voimistelu

Rytmisessä voimistelussa harjoitellaan voimistelun perustekniikoiden lisäksi luokkaohjelmia sekä välinetekniikkaa kaikilla välineillä – pallo, vanne, keilat, nauha ja naru. Halutessaan voimistelija voi osallistua yksilönä luokkakilpailuihin ja saada myös yksilöllistä lisäopetusta kilpailuihin valmistautuessaan, näistä aiheutuvat lisäkustannukset maksaa voimistelija itse. Luokkaohjelmissa vaikeusosat ja välineiden liike muodostavat saumattoman kokonaisuuden musiikin kanssa. Tunti on oivallinen oheisharjoitus joukkuevoimistelijoille, sillä se kehittää voimistelutaitoja, liikkuvuutta, koordinaatiota, liikeilmaisua sekä rytmitajua. Rytmistä voimistelua on tarjolla ikäluokissa 7-8 v ja 9-10 v.

Diskoshow

Diskoshow-tunnilla yhdistellään molempien lajien parhaita puolia. Diskossa tyypillistä on nopeat vahvat liikkeet sekä näyttävät hypyt. Showtanssi sisältää monia tapoja liikkua, sen takia shown ja diskon yhdistäminen luonnistuu hyvin.

Tunnilla kohotetaan peruskuntoa, sillä disko on fyysisesti erittäin rankka laji, ja harjoitellaan lajille ominaisia hyppyjä ja liikkeitä. Tunti aloitetaan perusteellisella lämmittelyllä, lihaskunnolla ja venyttelyllä. Lattian poikki harjoitellaan monipuolisesti hyppyjä. Tunnin lopuksi tehdään tanssisarjaa, jota toistetaan muutaman viikon ajan. Tunti on tarkoitettu 8-10 v.

Baletti

Tunnilla harjoitellaan baletin keinoin jalkatekniikkaa, liikkuvuutta, voimaa ja kehon kannattelua. Baletin tekniikat tukevat muiden voimistelulajien harrastamista. Tarjontaa on ikäluokille 7-8 v ja 9-10 v.

Telineakro

Tunnilla tutustutaan telinevoimistelun alkeisiin trampetilla, permannolla, rekillä ja puomilla. Lisäksi harjoitellaan lattiatekniikkaa ja akrobatian perusliikkeitä – käsilläseisonta, siltakaato ja kärrynpyörä – sekä näiden liikkeiden variaatioita. Tarjontaa on ikäluokille 7-8 v ja 9-10 v.

Gymmix

Vauhdikkailla tunneilla harjoitellaan joukkuevoimistelun, akrobatian, telinevoimistelun ja rytmisen voimistelun perusliikkeitä. Nopeus, notkeus, koordinaatio ja kehonhallinta harjoitteiden lisäksi opetellaan helpohkoja temppuja, joihin lisätään haastetta ylä- ja keskivartalon voiman kehittyessä. Tunnilla harjoitellaan myös lyhyitä tanssillisia akrobatiasarjoja. Tunti sopii tytöille ja pojille.

Dancemix

Tunneilla tanssitaan eri tanssisarjoja, tutustutaan monipuolisesti eri tanssityyleihin ja kehitetään peruskuntoa leikkien ja liikkuen. Innostavan ja pätevän ohjaajan opastuksella tunneilla harjoitellaan akrobatiaa – kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, käsilläseisontaa ja päälläseisontaa. Myös erilaisia välinetaitoja harjoitellaan, kuten pallojen, huivien ja muiden välineiden käsittelyä yhdistettynä milloin kiertoharjoitteluun, milloin tanssiin. Tuntien ilmapiiri on rennon hauska! Tunti sopii kaikille.

Easysport

Pakilan Voimistelijat aloittaa uuden easysport-liikuntaryhmän akrobatiaa ja temppuilua. Tunti pidetään Torpparinmäen peruskoululla keskiviikkoisin klo 14.15-15.15. Toiminta on maksutonta ja tarkoitettu 1.-3. luokkalaisille tytöille ja pojille.  Tunnille ei tarvitse erikseen ilmoittautua.