EtusivuSeurassa tapahtuuUutisetUutinenAnna Takala Pakilan Voimistelijoiden toiminnanjohtajaksi

Anna Takala Pakilan Voimistelijoiden toiminnanjohtajaksi

Uutinen

 Pakilan Voimistelijoiden toiminnanjohtajaksi on valittu FM Anna Takala. Anna aloittaa uudessa toimessa elokuun alussa.

Anna siirtyy tehtävään Suomen Voimisteluliitosta, missä hän on vastannut muun muassa Turun Suomi Gymnaestrada -tapahtumaviestinnästä. Lisää Liikettä -hankkeessa Anna koulutti lähes 100 voimisteluseuraa, kooten samalla laajan ideapankin seurojen liikuntakonseptien ja markkinoinnin eteenpäinviemiseksi. Lisäksi Annalla on vuosien viestintä- ja markkinointityökokemus.

Anna on jo tuttu monille seuramme liikkujille pitkäaikaisena ja pidettynä aikuisliikuntatuntien ohjaajana. Lisäksi Annalla on kokemusta PNV:n hallitus- ja työryhmätyöskentelystä. Uuden toimenkuvan ohessa Anna nähdään jatkossakin jumppatuntien ohjaajana.

– Annan mittava voimisteluseuraosaaminen, verkostot ja näkemys kehittämismahdollisuuksista sekä vahvat viestintätaidot ovat erinomainen ponnistusalusta uuteen toimenkuvaan, tiivistää puheenjohtaja Päivi Lehtovirta.

– Tuntuu kuin tulisin kotiin! PNV on ollut osa elämääni jo 15 vuoden ajan, ja olen tosi iloinen, että saan ryhtyä kehittämään sen toimintaa nyt ihan päätoimisesti. Harrasteliikunnan parissa olen toiminut jo pitkään, mutta on mahtavaa, että pääsen nyt perehtymään myös PNV:n korkeatasoiseen joukkuevoimistelutoimintaan, toteaa Anna.

Toivotamme Annan sydämellisesti tervetulleeksi!