Luna Nueva

2019:

Luna Nueva kilpailee 10-12 -vuotiaiden kilpailusarjassa. Vuoden vaihteessa joukkueen kokoonpano vaihtui ja nyt joukkueessa voimistelee 12 vuosina 2007-2009 syntynyttä iloista ja reipasta voimistelijaa. Kauden tavoitteena on kehittyä ponnistusvoimassa, jalkatekniikassa ja ryhdissä. Lisähaasteita kauteen tuo nousu 10-12 -vuotiaiden kilpasarjaan.

Luna Nueva harjoittelee kolme kertaa viikossa, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, 1,5h – 2h kerrallaan. Tytöt osallistuvat myös kerran viikossa PNV:n muihin harjoituksiin tai johonkin muuhun voimistelua tukevaan harjoitukseen. Joukkue osallistuu kilpailuihin sekä PNV:n näytöksiin.

2018:

Luna Nueva kilpaili syyskaudella 2018 8-10-vuotiaiden kilpailusarjassa pallo-ohjelmalla. Joukkueessa voimisteli 8 vuosina 2007-2009 syntynyttä voimistelijaa: Ronja, Mila, Sinna, Juulia, Minea, Vanessa, Ereza, Nadiya. Kauden tavoitteena oli kilpasarjaan siirtymisen lisäksi voiman harjoittaminen sekä venyvyyden ja koordinaatiokyvyn kehittäminen. Kaikissa kilpailuissa ihanat voimistelijat tsemppasivat hienosti ja kaudelle asetettu kategoriatavoite täyttyi jokaisessa kilpailussa!

Ennen kilpasarjaan siirtymistä Luna Nueva kilpaili Stara-luokissa.

Luna Nueva

Voimistelijat: Ronja, Mila, Sinna, Juulia, Minea, Vanessa, Sanni, Rosa, Siiri T., Siiri A., Kiia ja Selma

Valmentajat: Eira Vilpponen (vastuuvalmentaja), Siiri Lohikari (valmentaja), Johanna Rissanen (apuvalmentaja)

Jojo: Katri Eskelin

Rahastonhoitaja: Johanna Vaalas

Yhteydenotot: eira.vilpponen@gmail.com

Kevään 2019 tapahtumat

  • 7.3. Harjoituskisat, Maunula
  • 6.4. Attitide cup, Vantaa
  • 27.4 Tapiola Cup, Espoo
  • 11.5. HJM Cup, Mäntsälä
  • 30.5. PNV Gaalanäytös, Suomalainen yhteiskoulu, Helsinki

Syksyn 2018 tapahtumat

  • 27.10. Kerava cup
  • 4.11. PNV harkkakisa, Maunula
  • 18.11. SyysCup, Martinhalli, Hyvinkää
  • 24.11. Tampere
  • 11.12. PNV joulunäytös