EtusivuAjankohtaistaUutisetUncategorizedLasten Liikunnan jäsenkyselystä nousi esille tyytyväisyys toiminnan laatuun!

Lasten Liikunnan jäsenkyselystä nousi esille tyytyväisyys toiminnan laatuun!

Kyselyyn saatiin 44/270 vastausta. Kiitos jokaiselle vastanneelle. Suositteluindeksiksi saimme 80, mistä olemme todella onnellisia ja ylpeitä. Saimme todella paljon positiivista palautetta seuramme toiminnan laadukkuudesta ja hyvin organisoidusta toiminnasta. Suurin osa vastanneista ovat halukkaita jatkamaan harrastamista Pakilan Voimistelijoissa myös syksyllä, mikä on mahtava uutinen. Ilmoittautuminen syksyn tunneille aukeaa elokuun alussa ja päivitämme uuden kauden lukujärjestyksen nettisivuille www.pnv.fi heti kun tilavaraukset kaupungilta saadaan ja lukujärjestys on mahdollista koota. Kyselystä nousi toive pystyä harrastamaan useampana päivänä viikossa. Tavoitteenamme on koota entistä toimivampi lukujärjestys, jossa jokaisessa ikäryhmässä on mahdollista harrastaa useampana päivänä viikossa monipuolisesti eri tunneilla, niin temppuilua, voimistelua kuin tanssiakin. Kyselystä selvisi myös, että suurimmalle osalle vastaajista harrastaminen arki-iltaisin on parempi vaihtoehto kuin viikonloppu, joten tulemme jatkossakin tekemään lukujärjestyksen tämän mukaisesti.

Kyselystä nousi vahvasti tyytyväisyys lapsen harrastusryhmän toimintaan kokonaisuutena, tyytyväisyys ohjaajien toimintaan ja ohjauksen laadukkuuteen. Suurin osa vastaajista kertoo lapsen viihtyvän harrastusryhmässään, lähtevän innoissaan harrastukseen ja tulevan sieltä kotiin innostuneena kokemastaan. Myöskään kiusaamista harrastuksessa ei olla koettu juuri lainkaan. Harrastuksen monipuolisuudesta hieman alle neljäsosa oli erimieltä, jokseenkin eri mieltä tai ei samaa eikä erimieltä. Uskomme tämän johtuvan siitä, ettei nyt korona vuotena olla voitu järjestää avoimen ovien harjoituksia, joissa vanhemmat pääsisivät näkemään toimintaa salilla. Vanhempaintunnit ovat kuitenkin edelleen kausisuunnitelmissamme ja tulemme toteuttamaan näitä taas, kun saleille on mahdollista ottaa vierailijoita. Myös aktiivisempaa viestintää ryhmien toiminnasta toivottiin, ja tähän aiomme panostaa ja tukea ohjaajiamme entistä enemmän tulevalla kaudella.

86% vastaajista on täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että seuran harrastustarjonta on monipuolista, 77% on täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että harjoituspaikat ovat helposti saavutettavissa ja n. 84% ovat täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että harjoituspäivät ovat perheelle sopivia. 77% vastaajista ovat täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että harjoituksen kokonaiskustannukset ovat kohtuullisia.

82% kertoo saaneensa jäsenkirjeitä sähköpostitse, 61% kokee löytävänsä seuran nettisivuilta etsimänsä tiedon, mutta vain 9% seuraa aktiivisesti seuran somekanavia. Usea vastaaja kiitti seuran aktiivista ja selkeää tiedotusta, mutta pyrimme jatkuvasti parantamaan tiedotustamme etenkin nettisivujen avulla, kirjaamalla selkeämmin harrastepolkuja, avaamalla tuntisisältöjä ja viestimään selkeämmin eri tasoisten ryhmien ja joukkueiden vaatimuksia. Seuran somekanavissa voit saada ajankohtaista tietoa seuran tapahtumista ja mm. uusista kursseista, joten kannattaa ottaa @pnvfinland, @pnvlapset instagramissa ja @pakilanvoimistelijat facebookissa seurantaan!

Neljä selvästi tärkeintä kriteeriä, jotka vaikuttavat harrastuksen valintaan olivat harjoituspaikka lähellä kotia, harjoitusajan sopiminen perheen aikatauluihin, mielenkiintoinen ja mielekäs laji/aihe sekä lapsen viihtyminen harrastuksessa. Pakilan alueella koulujen salitilat ovat meille iltakäyttäjille melkoinen haaste. Alueella on vähän kouluja ja paljon seuroja joiden kanssa vuoroja jaetaan. Paljon kouluja on jatkuvasti remontissa ja osa kouluista jopa puretaan. Olemmekin seurana aktiivisesti etsimässä myös omia tiloja harrastustoimintaan. Tiedätkö sinä hyviä tiloja alueella tai olisitko halukas etsimään niitä kanssamme? Jos sinulla on intoa lähteä projektiin uusien tilojen löytämisessä, niin olethan yhteydessä Päivi Lehtovirtaan (paivi.lehtovirta@icloud.com, tel: 050-517 1942).

Kyselystä nousi hyviä ideoita ja toiveita ensi kauden lukujärjestyksen suunnitteluun. Pyrimme saamaan lukkariin taas aikuinen-lapsi tunteja perheen nuorimmille yhdessä aikuisen kanssa. Lisäksi tavoitteenamme on saada liikuntaryhmiä tai kursseja myös enemmän yli 10 -vuotiaille ja parantamaan mahdollisuuksia käydä useammalla tunnilla viikossa monipuolistaen liikuntaharrastusta.