Tekstilogo PNV

Välittävä ja urheilijalähtöinen valmentaminen PNV:llä

Vastuullista ja välittävää valmennusta

Vii­me vii­kol­la vie­tet­tiin las­ten oikeuk­sien viik­koa. Samal­la otsi­koi­hin nousi uuti­nen epä­asial­li­ses­ta koh­te­lus­ta ryt­mi­ses­sä voi­mis­te­lus­sa. Me PNV:llä haluam­me toteut­taa vas­tuul­lis­ta ja välit­tä­vää val­men­nus­ta lap­sis­ta aikui­siin ja huip­pu­voi­mis­te­li­jois­ta har­ras­ta­jiin.

Mitä tämä tar­koit­taa käy­tän­nös­sä?

Alta pää­set luke­maan val­men­ta­jam­me Essi Han­nuk­se­lan, aja­tuk­sia sii­tä, mitä vas­tuul­li­suus voi tar­koit­taa päi­vit­täi­ses­sä val­men­nuk­ses­sa.

”Ensin­nä­kin läh­tö­koh­ta­na täy­tyy aina olla, että val­men­ta­ja saa­puu har­joi­tuk­siin, kisaan tai lei­ril­le nime­no­maan val­men­net­ta­vi­aan var­ten ja osoit­taa sen käy­tök­sel­lään.

On tär­ke­ää, että val­men­ta­ja huo­mioi urhei­li­jat ihmi­si­nä koko­nai­suu­te­na, ei ainoas­taan urhei­li­joi­na. Tämä voi käy­tän­nös­sä esi­mer­kik­si tar­koit­taa, että ennen har­joi­tuk­sen alkua kysy­tään päi­vän fii­lik­set ja tse­ka­taan kaik­kien fyy­si­nen ja psyyk­ki­nen olo­ti­la sekä pyri­tään huo­mioi­maan nämä kysei­ses­sä val­men­nus­ti­lan­tees­sa.

Val­men­nuk­sen aika­na on olen­nais­ta, että val­men­ta­ja osaa olla läs­nä, ais­tia tun­nel­maa ja ohja­ta voi­mis­tei­joi­ta oma­toi­mi­suu­teen ja osal­li­suu­teen.

Essi Hannuksela PNV

Osallistamisen rooli urheilijan kasvussa ja kehityksessä

Osal­lis­ta­mi­nen onkin ollut polt­ta­va puhee­nai­he jo pit­kään – ja ihan syys­tä – sil­lä se on yksi vas­tuul­li­sen val­men­nuk­sen mer­kit­tä­vim­piä avai­mia! 

Kun urhei­li­ja pää­see itse vai­kut­ta­maan hän­tä kos­ke­viin pää­tök­siin (ikä­ta­soon sopi­val­la taval­la) ja käyt­tä­mään miel­tään ja kog­ni­tii­vi­sia tai­to­jaan, sitou­tu­mi­nen ja moti­vaa­tio har­ras­tuk­seen kas­vaa mer­kit­tä­väs­ti. 

Tämä opet­taa myös vas­tuun­kan­toa sekä psyyk­ki­siä ja sosi­aa­li­sia tai­to­ja, joi­ta ei ainoas­taan tar­vi­ta voi­mis­te­lu­har­ras­tuk­ses­sa, vaan elä­mäs­sä yli­pää­tään.

Sanattoman viestinnän voima

Toi­nen mer­kit­tä­vä asia, joka val­men­ta­jan tuli­si huo­mioi­da, oli­si tutus­tua itseen­sä ja ope­tel­la itse tun­ne­tai­to­ja ja tun­tei­den sää­te­lyä. Tämä on mer­kit­tä­vää, sil­lä on todet­tu, että ihmi­sen her­mos­to ja mie­li rekis­te­röi aina ensin toi­sen hen­ki­lön (täs­sä tapauk­ses­sa val­men­ta­jan) sanat­to­man vies­tin­nän ja asen­teen uskoen sitä, vaik­ka sanat sanoi­si­vat jotain muu­ta. 

Sanat siis mer­kit­se­vät mer­kit­tä­väs­ti vähem­män kuin teot, tun­nel­ma ja ole­mus. Jos val­men­ta­ja osaa vaik­ka­pa rau­hoi­tel­la itse­ään val­men­nus­ti­lan­tees­sa, hän opet­taa sitä myös auto­maat­ti­ses­ti val­men­net­ta­vil­leen. Mikä­li val­men­ta­ja taas ei osaa sää­del­lä tun­tei­taan, se voi pur­kau­tua urhei­li­joi­hin pahim­mas­sa tapauk­ses­sa epä­asial­li­se­na käy­tök­se­nä.

Näytetään hyväksyntä

Vii­mei­se­nä, mut­ta ehkä jopa tär­keim­pä­nä: val­men­ta­jan on teh­tä­vä sel­väk­si ja osoi­tet­ta­va voi­mis­te­li­joil­leen, että JOKAINEN urhei­li­ja on hyväk­syt­ty juu­ri sel­lai­se­na kuin on!

Jouk­ku­ees­sa tämä voi­si tar­koit­taa, että val­men­ta­ja huo­leh­tii, että eri­lai­set per­soo­nat pys­ty­vät toi­mi­maan yhtei­sym­mär­ryk­ses­sä ja har­mo­nias­sa kes­ke­nään rajoit­ta­mat­ta kenen­kään per­soo­naa. Kaik­ki tun­teet ovat sal­lit­tu­ja, mut­ta kaik­ki käyt­täy­ty­mi­nen ei. 

On val­men­ta­jan teh­tä­vä erot­taa nämä toi­sis­taan ja ohja­ta ja opet­taa tun­ne­tai­to­ja val­men­net­ta­vil­leen sekä teh­dä ilma­pii­ris­tä tur­val­li­nen jokai­sel­le voi­mis­te­li­jal­le. Tätä voi toteut­taa esi­mer­kik­si sään­nöl­li­sil­lä kes­kus­te­luil­la ja kyse­lyil­lä voi­mis­te­li­joil­le.

heittomerkki

Val­men­ta­jan on teh­tä­vä sel­väk­si ja osoi­tet­ta­va voi­mis­te­li­joil­leen, että JOKAINEN urhei­li­ja on hyväk­syt­ty juu­ri sel­lai­se­na kuin on!

Puhutaan, pohditaan ja kehitytään

Val­men­nus­ti­lan­teen päät­tä­mi­nen on myös aina tär­ke­ää.

Kysyt­kö val­men­ta­ja­na miten val­men­nus­ti­lan­ne meni voi­mis­te­li­joi­den mie­les­tä tai mis­sä he onnis­tui­vat? Entä mil­lä mie­lel­lä voi­mis­te­li­jat läh­ti­vät har­joi­tuk­sis­ta? Mikä tun­ne tai ylei­nen tun­nel­ma itsel­le jäi? Mikä meni hyvin ja mitä teki­sit ehkä toi­sin seu­raa­vas­sa val­men­nus­ti­lan­tees­sa? Oli­si­ko jotain syy­tä pur­kaa jouk­ku­een kans­sa perus­teel­li­sem­min? 

Kukaan meis­tä ei ole täy­del­li­nen ja kehit­tä­mis­tä löy­tyy aina. Tär­kein­tä mie­les­tä­ni on kui­ten­kin, että näi­tä kysy­myk­siä jää poh­ti­maan. Täl­löin voi myös kehit­tyä ja vas­tuul­li­suus toteu­tuu yhä var­mem­min.

Pide­tään­hän siis huol­ta itses­täm­me ja muis­ta!

Näin voim­me min­kä tahan­sa tilan­teen, vaa­ti­mus­ten tai pai­nei­den alla sil­ti toteut­taa vas­tuul­lis­ta toi­min­taa ja val­men­nus­ta!”

Essi Han­nuk­se­la
Val­men­ta­ja, psyyk­ki­nen val­men­ta­ja
PNV Fin­land
Mie­li­mie­les­sä Coac­hing